Somepaasto ohjasi luovuuteen

By Siunauksin Hanna - 11 kesäkuuta

Somepaasto ohjasi luovuuteen | Poistin kännykästä Facebookin, Instagramin ja Youtuben sovellukset. Vieläkin somekoukku helposti nappaa mukaansa, jos sille yhtään antaa siimaa. Mutta paljon on ehtinyt tapahtua somen ulkopuolella, kun ei aikaa kulu tyhjänpäiväiseen skrollaamiseen. Somessa käyn läppärin kautta ja huomaan, että paljon harvemmin tulee avattua läppäriä, kuin otettua kännykkää käteen. Siksi ihan luonnostaan on jäänyt somettelu vähemmälle.
Tässä muutamia somepaaston aikana tehtyjä asioita:
  1. Aloitin kutomisen. Olen nyt kutonut säärystimet ja aloittanut tekemään villapaitaa itselleni.
  2. Opettelin virkkaamaan. Olen virkannut ponchon, kirjanmerkin, avaimenperän, pari kesähuivia ja nyt tekeillä on mummon neliöistä kesäkassi.
  3. Aloitin akvarellimaalauksen. Tykkään siitä ihan älyttömästi.
  4. Korjasin mummin vanhan ompelukoneen.
  5. Opettelin käyttämään mummin vanhaa ompelukonetta ja nyt viimeisimpänä projektina on tekeillä kaksi vauvapeittoa tilkkutöinä.
  6. Mökillä remontoin ja sisustin itselleni mummin vanhan mökin kesäpesäksi. Täällä on rauha. Tykkään täällä myös kantaa ämpäreillä järvestä pesuvedet saunaan ja pistää tulet saunanpesään. Siinä on jotain rentouttavaa.
  7. Olen nähnyt kavereita livenä. Olen käynyt kyläilemässä, ja ollaan myös mm. tehty kotiseutumatkailua, kuten lounastettu lähiseutujen kahviloissa, vietetty piknikkiä, yövytty teltassa ja retkeilty lähikuntien luontokohteissa.
  8. Olen käynyt seurakunnassa.
  9. Olen lukenut kirjoja. Ihan siis konkreettisia kirjoja, en sähköisiä kirjoja. Viimeisimpänä luin Riku Rinteen Talon tarina. Ihan super inspiroiva kirja. Löysin sen kierrätyskeskuksesta 0,50 eurolla.
  10. Korjasin ja kunnostin rikkinäisen kitaran, opettelin virittämään sen ja nyt olen opetellut vähän soittamaan sointuja sillä.
  11. Olen käynyt yhtä verkkovalmennusta.
Aika paljon jää aikaa tehdä asioita, kun ei makaa kännykällä. Huomaan myös, että kun on muutenkin vähentänyt ruutuaikaa, niin keskittymiskyky on alkanut parantua. Ja huomaan aidosti nauttivani niistä asioista, joita teen ilman ruutuja. Suosittelen.



  • Share:

You Might Also Like

0 comments